Kveenin kieli ja kulttuuri kahdessa päiväkodissa Pohjois-Norjassa – kielen elvyttämistä ja vähemmistökulttuurin välitystä

Kveenin kieli eli kainunkieli kuuluu uhanalaisiin kieliin, koska se ei enää ole vanhemmilta lapsille luonnollisessa kommunikaatiossa välittyvä kieli. Artikkelissa analysoidaan Engeströmin (1987) toiminnan teorian avulla kveenin kielen ja kulttuurin elvyttämistä kahdessa pohjoisnorjalaisessa päiväkodissa. Vain toisessa kuvatuista päiväkodeista pyrittiin kveenin kielen elvytykseen ns. kielipesämenetelmää käyttäen. Tähän toimintaan osallistuvat (päiväkodin työntekijät, vanhemmat, kunnan opetustoimen edustajat, paikkakunnan kveenin kieltä osaavat henkilöt) muodostivat toimintayhteisön. Analyysi osoittaa, että kveenin kielen elvytyksessä vastuu toiminnasta oli pääasiassa päiväkotien henkilökunnalla. Työhön oli saatavissa rajallinen määrä toimintavälineitä, kuten kveenin kieltä osaavia työntekijöitä tai kveeninkielisiä oppimateriaaleja. Toiminnan tuloksena lapsille kehittyi reseptiivinen kielitaito ainakin joissakin rutiininomaisissa kielenkäytön tilanteissa. Kielipesämäinen toiminta muutti lisäksi kieliasenteita kielipesän toimintayhteisössä, ja se myös lisäsi kveenin kielen käyttöä joidenkin kielipesään osallistuvien lasten perheissä. Tämä voidaan nähdä esimerkkinä ekspansiivisesta oppimisesta kieltä elvyttävässä toimintayhteisössä