Korjuuajan vaikutus nurmipalkokasvien kivennäispitoisuuteen

Nurmikasvien kasvu korjuuvaiheeseen sisältää monia muutoksia sekä kasvin koostumuksessa että sadonmäärässä. Kasvin kehitysvaiheen edetessä eli kasvin vanhentuessa solunseinäaineen osuus lisääntyy javastaavasti solun sisältöaineen osuus vähenee. Tähän liittyy lehtien osuuden vähentyminen korren/varrenkustannuksella ja sulavuuden ja rehun energia- ja valkuaisarvojen huonontuminen. Myös kasvintuhkapitoisuus vähenee, koska pääkivennäisistä (Ca, P, Mg, K) valtaosa sijaitsee solun sisältöosassa.Muutokset ovat samansuuntaisia sekä nurmiheinä- että nurmipalkokasveilla, joskin nurmipalkokasveillakalsiumista ja magnesiumista on suurempi osa solunseinässä verrattuna nurmiheinäkasveihin.Viimeksimainituilla kuitenkin kalsiumin ja magnesiumin kokonaismäärät ovat huomattavasti pienemmätkuin kaksisirkkaisilla palkokasveilla.Kevätsadon (ensikasvu) puna-apilakasvustoista kerättiin näytteitä eri projektien yhteydessä:vuohenherneen korjuuaikakoe (1996), Legsil-projekti vv. 1998-2000 (puna-apila, sinimailanen,vuohenherne, keltamaite) sekä puna-apilan korjuuaikakoe (MTT:n hanke "Laadukkaan luomurehuntaloudelliset mallit", 2002-2003). Pääosa näytesarjoista oli HY:n Viikin opetus- ja tutkimustilalta(Helsinki). Puna-apila- ja vuohenhernenäytteitä otettiin myös HY:n Suitian opetus-ja koetilalta (Siuntio)sekä puna-apilanäytteitä MTT:n maatalousteknologian tutkimuksen tilalta (Vihti). Näytesarja muodostuiviikon välein otetuista osanäytteistä, joiden lukumäärä vaihteli kahdesta yhdeksään. Näytesarjojenlukumäärä per kasvilaji vaihteli kahdesta viiteen. Näytteistä määritettiin kivennäisaineet (Ca, P, Mg, K,Fe, Cu, Mn, Zn) sekä rehuanalyysin mukainen koostumus. Lisäksi laskettiin jokaiselle näytteellekasvupäivien lukumäärä (= päivät yli 5EC kasvun alkamisesta) sekä tehoisa lämpötilasumma. Näytteidensulavuutta kuvaava D-arvo on määritetty in vitro -menetelmillä (2-vaiheinen pötsinestesulatus taisellulaasiliukoisuus) tai käyttäen vastaavasta säilörehusta pässillä määritettyä sulavuutta. Kasvilajeittainlaskettiin eri kivennäisille ( Ca, P, Mg ja K) näytesarjoista regressioyhtälöt, joissa ao. kivennäisenpitoisuutta selitettiin erikseen kasvupäivillä, tehoisalla lämpösummalla ja D-arvolla. Mixed-mallissakoevuosi (sisältäen koepaikan vaihtelun) oli satunnaistekijänä.Kivennäispitoisuudet vähenivät yleisesti kaikilla kasvilajeilla ensikasvun aikana vähenemisenhidastuessa näytekauden lopulla, jolloin kasvupäivien määrän toisen asteen vaikutus oli useissatapauksissa merkitsevä. Fosforipitoisuus väheni kasvupäivää kohti eniten vuohenherneellä (0,057 g), kunvähenemä muilla kasvilajeilla oli 0,019-0,022 g. Tämä on myös osoitus vuohenherneen nopeammastakasvurytmistä mm. apilaan verrattuna (Nykänen ym. 2005). Kaliumpitoisuuden muutos olikäyräviivainen, ja väheni nopeimmin sinimailasella ja vuohenherneellä. Kalsiumin vähentyminensuhteessa kasvin keskimääräiseen Ca-pitoisuuteen oli samaa luokkaa kuin vastaava fosforinvähentyminen. Poikkeuksena oli keltamaite, jonka Ca-pitoisuuteen kasvupäivällä ei ollut vaikutusta javuohenherne, jonka kalsiumpitoisuus hieman suureni. Tehoisan lämpösumman ja D-arvon selitysasteetkivennäisten muutoksiin olivat samaa luokkaa kuin kasvupäivien lukumäärän selitysasteet.Tutkimusaineistossa puna-apilan kalsiumpitoisuus vaihteli 8-19 ja fosforipitoisuus 1,6-3,2 g/kg kuiva-ainetta.Vaihtelun merkitystä kuvaa 10 kg puna-apilan kuiva-ainetta syövän lypsylehmän kalsiuminsaannin vaihtelu em. rehusta: saanti jää puoleen kalsiumin tarpeesta tai riittää tyydyttämään kokonaan 50kg maitoa tuottavan lehmän tarpeen. Vastaava fosforipitoisuuden vaihtelu vastaa 15 % fosforinkokonaistarpeesta.