Ikääntyneet muistellussa lapsuudessa

Artikkelissa tarkastellaan ikääntyvien pääkaupunkilaisten kirjoittamaa muistelukerrontaa lapsuudesta 1950- ja 1960-lukujen maaseudulla. Artikkelissa kysytään, miten ikääntyneet olivat läsnä lapsen kasvuympäristössä ja osallistuivat sosiaaliseen vuorovaikutukseen yhteiskunnallisen murroksen kehystämissä, maalta kaupunkiin suuntautuvan elämänkulun muokkaamissa olosuhteissa. Kirjoitettuja lapsuudenkuvauksia tarkastellaan artikkelissa affektiteoreettisen keskustelun ja muistitietotutkimuksen metodologisesta perspektiivistä. Havainnoitavana ovat siis tunnesävyiset kuvaukset, hienosävyiset tuntemukset, joissa ikääntyneitä merkityksellistetään ruumiillisen kohtaamisen ja toiminnallisen vuorovaikutuksen kautta. Isovanhemmat piirtyvät muisteluissa tärkeäksi turvallisuutta tuottaviksi aikuisiksi, jotka auttelivat lapsuudenperheessä ja tarjosivat lapsen kaipaamaa aikuisen läheisyyttä ja huomiota. Lapsinäkökulmaisissa muistikuvissa korostuvat tunnesävyt, kun taas konkreettisia opetuksia, elämänohjeita ja yhdessä tekemisen hetkiä muisteltiin vähemmän. Artikkelista nousevat esiin isovanhempien lisäksi myös ikääntyneet sukulaiset ja kyläläiset, joiden merkitystä maalaislasten kasvuympäristössä ei juurikaan ole huomioitu. Isovanhempien ohella myös näiden muiden vanhojen ihmisten läsnäolo lasten arjessa oli merkityksellistä. Heidän nähtiin toimineen eräänlaisena kulttuurisena mallina siitä, miten elämää voi elää eri tavoin ja miten yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen ovat edelleen tärkeitä jälkimodernissa yhteiskunnassa.