”Kuin pätsissä mä seisoisin”

Artikkeli keskittyy sankarikuolemaa käsittelevään suomalaiseen talvi- ja jatkosodan ajan runouteen tunnehallinnon ja runojen tunnevaikutusten näkökulmasta. Aineistona on vuonna 1940–1944 ilmestyneitä runoja, joihin sisältyy sankarivainajan motiivi. Artikkelissa pohditaan, missä kulkee hyväksyttyjen ja sopimattomien tai jopa kiellettyjen tunteiden raja. Runous oli mukana nostattamassa isänmaallista henkeä. Toisin sanoen se osallistui merkittävällä tavalla nationalistisen tunnehallinnon luomiseen ja vahvistamiseen. Vuosina 1940–1944 ilmestyneistä talvi- ja jatkosotarunoista valtaosa on virallisen nationalistisen retoriikan mukaisia. Joukossa on kuitenkin myös runoja, joiden tunneilmaisu haastaa ajan tunnehallintoa problematisoimalla isänmaan puolesta uhrautumisen eetosta. Aineiston valossa näyttää siltä, että sankarivainajan motiivi on monipuolisessa käytössä talvi- ja jatkosotarunoudessa ja siihen kytkeytyy laaja kirjo ristiriitaisia tunteita. Suomalainen sotarunous edustaa paljolti vielä perinteistä, heroistista linjaa. Runous toimi kuitenkin myös kanavana yksilöllisemmille tunteille. Esimerkki-runoissa surraan läheisten menetystä, koetaan tuskaa, pelkoa, syyllisyyttä ja ahdistusta. Yksilöityjen puhujien tai kolmannessa persoonassa kuvattujen henkilöhahmojen tunteet on kuitenkin monesti tulkittavissa kansallisiksi tunteiksi. Sankarivainajan motiivia on hyödynnetty myös sankariajattelun kritiikkiin ja sodanvastaisten ajatusten esittämiseen. Sensuurin kohteeksi joutuneet kokoelmat tuovat näkyväksi tunnehallinnon olemassaolon.