Tulevaisuuden kuvittelun tarpeesta

Nykyhetken maailmantila herättää huolta ja levottomuutta. Twitter-myrskyjen kiihdyttämät uutiset poliittisista kriiseistä, mielenosoituksista, vallankaappauksista ja luonnonkatastrofeista pitävät meitä intensiivisesti pyörteissään. Muistiin tarttuvat ennen kaikkea negatiiviset ja järkyttävät tapahtumat. Olemme tietoisia yhtäaikaisista taloudellisista, poliittisista ja ekologisista kriiseistä, joille ei ole nopeita ratkaisuja. Tulevaisuuteen ei ole pitkäkantoisten kriisien keskellä helppo suhtautua toiveikkaasti. Tulevaisuuden ajatteluun – tai sen kuvitteluun sellaiseksi, jossa nykyhetken ongelmiin olisi löydetty ratkaisu – tarvitaan avuksi mielikuvitusta, spekulointia ja kykyä haastaa ajattelun rajoja. Se vaatii − Donna Harawayn (2016, 10) metaforaa lainataksemme – narukuvioleikkejä, joissa uudet kuviot syntyvät jakamalla ja vastaanottamalla muodostelmia, pudottamalla ja nostelemalla lankoja.