Perinteinen ja paikallinen tieto maankäytön suunnittelussa – esimerkkinä Enontekiö

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää vuorovaikutteisuutta ja paikallisten ihmisten osallistamista maankäytön suunnittelussa. Kokemusperäisen paikallistiedon ja perinteisen tiedon tuominen osaksi suunnitteluprosesseja edistää vuorovaikutteisuutta ja parantaa osallistamista. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus edellyttää perinteisen tiedon huomioimista maankäytön suunnittelussa Suomen saamelaisalueella. Sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi Metsähallitus on ensimmäisenä maailmassa ottanut käyttöön vapaaehtoiset Akwé: Kon -ohjeet. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa Akwé: Kon -ohjeiden soveltamiseen liittyviä kokemuksia, sekä kartoitamme kokemusperäisen paikallisen ja perinteisen tiedon sisällyttämiseen maankäytön suunnittelussa liittyviä haasteita.  Koska paikallista ja perinteistä tietoa enenevässä määrin kerätään paikkatietomenetelmiä käyttäen, pohdimme myös erityiskysymyksiä, joita osallistavien paikkatietomenetelmien käyttöön saamelaisalueella liittyy. Tutkimus pohjautuu vuosina 2016–2018 Enontekiöllä tehtyyn paikkatietokyselyyn sekä maankäytön parissa toimivien virkamiesten ja paikallisten saamelaisten poronhoitajien haastatteluihin. Paikallisen kokemusperäisen ja perinteisen tiedon sisällyttämiseen osaksi maankäytön suunnitteluprosesseja liittyy edelleen haasteita. Saamelaiset informantit toivat ilmi, että poronhoitolaki ei suojaa riittävästi saamelaista poronhoitoa ja siihen liittyvää ylisukupolvista tietoa. Metsähallituksen suunnittelijat toivat esiin paikallistiedon tarkan paikantamisen tarpeen sekä ongelmat, joita syntyy, kun kokemusperäistä paikallista ja perinteistä tietoa sisällytetään suunnittelujärjestelmiin. Osallistavat paikkatietomenetelmät voivat tarjota toimivan työkalun perinteisen tiedon dokumentointiin, mutta saamelaiseen kulttuuriperintöön ja nautinta-alueisiin liittyy sellaisia ratkaisemattomia kysymyksiä, jotka tekevät tiedon paikantamisen kartoille haasteelliseksi.