Turvallisuuden (bio)politiikkaa paikallisesti

Analysoin artikkelissa Helsingin kaupungin turvallisuussuunnitelmaa. Oletan sen tavoitteena olevan ohjata tai muuttaa kaupunkilaisten ajattelutapoja, suhtautumista, asenteita ja käyttäytymistä tiettyjen turvallisuuden nimikkeen alle koottujen asioiden suhteen. Tulkitsen suunnitelmaa kansalaisten biopoliittisen hallinnan problematisointina, jolloin tavoitteena on hallinnan toteuttamiseksi kääntää organisaatioiden, ryhmien ja yksittäisten kansalaisten näkemyksiä auktoriteettien näkemysten kanssa yhdenmukaisiksi hyvänä pidettävistä käytännöistä turvallisuuskysymyksissä. Analysoin tätä prosessia kriittistä diskurssien tutkimusta soveltamalla. Kysyn ensinnäkin, kuinka turvallisuutta esitetään eli representoidaan. Toiseksi analysoin, millaisiin toimiin turvallisuustilanteen edelleen parantamiseksi on tarkoitus ryhtyä.  Edelleen selvitän, kuinka kaupunkilaisia houkutellaan ja taivutellaan samastumaan suunnitelmassa esitettyyn turvallisuusajatteluun ja sen tavoitteisiin. Turvallisuuden representaatiossa korostuu vahvasti erityyppinen ennakoiva toiminta, jolla pyritään ehkäisemään niin rikollisuutta, syrjäytymistä, onnettomuuksia kuin päihdehaittojakin. Tavoitteena on lisäksi yhteistyö viranomaisten sekä erilaisten kansalaisista koostuvien tahojen, ryhmien ja yksilöiden kanssa. Vastuuta turvallisuuden säilymisestä pyritään jakamaan myös kansalaisille itselleen. Identifioitumista suunnitelmassa esitettyyn koetetaan lisätä viestittämällä kaupunkilaisille kannustamisesta, auttamisesta, turvallisuustyön juurruttamisesta, identiteetin vahvistamisesta, turvallisuuden tunteen lisäämisestä ja niin edelleen. Toisaalta todetaan eriarvoisuuden lisääntyminen ja se, että kaikki eivät kykene vastuulliseen autonomiseen toimintaan ja elämäntapaan, minkä voi olettaa vaikuttavan kielteisesti identifioitumiseen suunnitelman tavoitteisiin.