Rajoilla, risteymissä ja hiljaisuudessa – toimijuuden moniperusteinen rajaaminen seurakunnassa

Tässä artikkelissa selvitän, miten erilaisia seurakuntalaisten toimijuuspositioita rajataan moniperusteisesti yhdessä evankelis-luterilaisessa seurakunnassa, ja miten nämä rajaukset vaikuttavat seurakuntalaisten toimijuuden mahdollistumiseen. Artikkelin aineistona ovat etnografisen kenttätyöni aikana tuotetut aineistot (havainnoinnit ja haastattelut) sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja tutkimuskohteenani olevan seurakunnan tuottamat tekstiaineistot. Tuon aineiston keskusteluyhteyteen kriittisten, intersektionaalisten teorioiden kanssa. Evankelis-luterilaisessa seurakuntakontekstissa toimijuuteen ja sen mahdollisuuksiin voimakkaimmin vaikuttava hegemoninen jakolinja muodostuu dikotomisesti määrittyvän, oletetun sukupuolen kohdalle. Naiseuteen ja myös miehisyyteen liitetään traditionaalisia ja stereotyyppisiä määreitä, jotka ulossulkevat sellaista toimijuutta, joka ei näitä määrittelyjä täytä. Sukupuolen kanssa risteymissä ovat tilannekohtaisesti sellaiset oletukset, jotka liittyvät yksilöiden seksuaalisuuteen, etnisyyteen, ikään, uskontoon tai näiden erilaisiin yhdistelmiin. Kaikki yksilöihin liitetyt ominaisuudet eivät rajoita heidän toimijuuttaan vaan saattavat laajentaa sitä, kuten esimerkiksi ”hengellinen substanssi” eli teologinen koulutus tai armolahjat, jotka antavat arvovaltaa yksilöille. Toimijuutta rajaavat sellaiset yksilöihin liitetyt ominaisuudet, jotka asettuvat ristiriitaan heteronormatiivisten oletusten kanssa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko viestii aktiivisesti olevansa kaikille yhteinen ja avoin yhteisö, mutta tarkasteltaessa toimijuuden määrittymistä seurakuntatasolla, on ilmeistä, että esimerkiksi työntekijöiden vakaumukseen liittyvillä asioilla on mahdollisuus rajoittaa seurakuntalaisten toimijuutta. Hierarkiat ja rakenteet eivät muodostu sellaisiksi millaisia ne ovat siksi, että eri toimijoilla on erilaisia ominaisuuksia, jotka määrittelevät heidän toimijuutensa mahdollisuudet. Valtarakenteet itsessään tuottavat spesifejä positioita, joihin yksilöt asemoidaan näihin yksilöihin liitettyjen ominaisuuksien perusteella.