Varhaisia juutalaisia käsityksiä hyveestä

Tämä artikkeli tarkastelee varhaisten juutalaisten kirjoittajien käsityksiä hyveistä ja paheista. Selvitämme, miten juutalaiset lähteet voivat laajentaa käsitystä antiikin hyveajattelusta. Hellenistiseltä ja varhaiselta roomalaiskaudelta tuleva lähdeaineisto on monitahoista: se on peräisin eri puolilta itäisen Välimeren seutua ja kirjoitettu hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Esitämme, että vaikka seemiläisillä kielillä kirjoittaneilla juutalaisilla ei ole kattokäsitettä ”hyve”, he kehottavat vastaanottajiaan tavoittelemaan yksittäisiä hyveitä, joista erityisesti ”totuudellisuus” näyttäytyy perustavanlaatuisena hyveenä. Vastaavasti ”vääryys” näyttäytyy perustavanlaatuisena paheena. Kaiken kaikkiaan seemiläisistä teksteistä heijastuva etiikka painottaa jumalallisena pidetyn järjestyksen vaalimista ja yhteisöllisyyttä. Kreikankieliset juutalaiset luonnollisesti omaksuivat kreikan kielen aretē-käsitteen kuvaamaan yksilön ja yhteisön tavoiteltavia piirteitä. Tutkimissamme lähteissä hyve esiintyy useassa kontekstissa, joista tarkastelemme tässä artikkelissa hyveeseen kasvamisen teemaa eri näkökulmista: prosessin elinikäisyys, sen suhde paideian käsitteeseen ja yksittäisiin hyveisiin sekä hyveiden keskinäinen hierarkia. Erityisesti seemiläiselle aineistolle ominainen painotus on moraalin ja kultin alueiden limittyminen toisiinsa tekstien korostaessa Toora-perustaisia puhtautta, pyhyyttä ja pappeutta rinta rinnan eettisten ihanteiden kanssa. Kreikankielisessä aineistossa on lisäksi merkillepantavaa, miten kirjoittajat hyödyntävät kreikkalaista hyvekäsitteistöä (monesti eksplisiittisesti) kreikkalaisia vastustajiaan vastaan.