Kapina Sammatissa. Vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia

Naihin aikoihin 92 vuotta sitten toukokuussa 1918 tammikuun lopusta asti Suomen kansaa repinyt sisallissota oli loppumaisillaan. Jo huhtikuussa oli selvinnyt, etta sodan voittajia tulisivat olemaan valkoiset, mutta viimeiset punaiset luopuivat taistelusta vasta toukokuun alkupuolella. Venalaiset joukot vetaytyivat Terijoen edustalta sijaitsevasta Inon linnoituksesta 14. toukokuuta, ja jo muutamaa paivaa myohemmin 16. toukokuuta valkoinen armeija juhlisti voittoaan jarjestamalla nayttavan paraatin Helsingissa. Sisallissota oli paattynyt, mutta Sammatin Luskalan kylassa asuva torpparinvaimo Ida Lindell eli elamansa raskainta aikaa. Toukotoihin olisi pitanyt ryhtya, mutta hanen miehensa Vihtori Lindell oli vastikaan teloitettu. Vihtori oli monen muun paikallisen tyovaen yhdistyksen jasenen tavoin liittynyt helmikuun alkupaivina jarjestaytyneeseen Sammatin punakaartiin. Vaikka reilun tuhannen asukkaan Sammatissa tyovaeston ja talollisten valit olivat laheisempia kuin monella muulla paikkakunnalla, se ei tarkoittanut, ettei tyovaki silti toivonut muutosta tilanteeseensa. Aseisiin tarttuminen ei varsinkaan perheellisia miehia miellyttanyt, mutta punakaartin lupaama rahapalkka houkutteli. Taistelunhaluisimmat kaartilaiset lahtivat rintamalle. Sammattiin jaaneet punaiset suorittivat aseiden ja elintarvikkeiden takavarikointeja, vartioivat kulkuvaylia ja pitivat silmalla talollisten ja muiden suojeluskuntamielisten toimia. Sammattiin kantautui huhuja punaisten muualla Suomessa tekemista hirmuteoista, mutta joidenkin kaartilaisten uhmakkaasta kaytoksesta huolimatta paaosa paikallisesta punakaartista oli maltillista vakea. Ensimmainen ja ainoa vakivallanteko tapahtui huhtikuun puolivalissa, kun tuntemattomiksi jaaneet punakaartilaiset ElorE (ISSN 1456-3010), vol. 17 – 2/2010.