Peruskartta maankäytön suunnittelun ja luonnonvarojen kartoituksen pohjaksi

Suomen maanmittauksen historia on kirjoitettu kolmeen eri otteeseen: Suomen maanmittauk sen historia I–III (1933), Maanmittaus Suomessa 1633–1989 (1983) ja viimeisimpänä ilmestyi Maan mitta (2008). Vaikka mainittujen teosten rakenteet poikkeavat toisistaan, niiden voidaan katsoa edus tavan Maanmittauslaitoksen ”virallista historiaa”. Tässä esiteltävä teos taas näyttää syntyneen yli 40 kirjoittajan vapaasta halusta kertoa, miten maailman paras, koko valtakunnan kattava maastokartta mitta kaavaan 1:20 000 saatiin toisen maailman sodan jäl keen aikaan pääomaköyhässä Suomessa. Peruskartta on luonnut pohjan kaavoitukselle, lii kenneyhteyksien kehittämiselle ja luonnonvarojen inventoinneille. Peruskartan tietopohja ei ole menet tänyt merkitystään, vaikka tekniikan kehittyminen on myöhemmin mahdollistanut erilaiset paikkatieto järjestelmät. Tarkasteltavana olevaan kirjaan oli houkuttele vaa tarttua. Olinhan itsekin ollut karttaa tekemässä kolmena kesänä 1950luvun lopussa. Myöhemmin metsäntutkijana ja opettajana peruskartan muodos tamaan suunnittelukehikkoon joutui maastotöissä tukeutumaan vuosikymmenien ajan. Maastotieto kantaan perustuvaan digitaaliseen karttaan päästiin 2000luvulle siirryttäessä. Nykyään tietokannasta voidaan tulostaa kulloisenkin tarpeen mukaan erilai sia karttoja halutulla kuvaustekniikalla ja halutussa mittakaavassa. Jakokartoista poikkeavat kartat ennen peruskarttaa