z-logo
open-access-imgOpen Access
Raaka-aineita, hiilensidontaa ja bioenergiaa – Suomen metsien monet mahdollisuudet
Author(s) -
Jari Hynynen,
Hannu Salminen,
Anssi Ahtikoski,
Saija Huuskonen,
Arto Rummukainen
Publication year - 2014
Publication title -
metsätieteen aikakauskirja
Language(s) - English
Resource type - Journals
eISSN - 2489-3188
pISSN - 1455-2515
DOI - 10.14214/ma.6601
Subject(s) - business
Etelä-Savon metsätoimialalla on suuret lähitulevaisuuden odotukset taloudellisesta kasvusta ja työpaikoista. Metsäteollisuudessa toteutettavat investoinnit lisäävät raakapuun kysyntää ja työmahdollisuuksia varsinkin toimitusketjun alkupäässä. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa tietoa Etelä-Savon metsäbiotalouden pienyrittäjyyteen ja aluetalouden kehittymiseen liittyvän päätöksenteon tueksi. Tässä raportissa esitellään hankkeen aikana saatuja tuloksia ja päätelmiä kolmesta ensimmäisestä osatehtävästä. Hankkeen neljäs osatehtävä raportoidaan erikseen. Hankkeessa tarkasteltiin vaihtoehtoisia tulevaisuuden puuntarjonnan ja -kysynnän skenaarioita Etelä-Savossa. Tulokset osoittivat, että metsänkasvatusta ja puunkorjuuta tehostamalla voitaisiin lisätä puuntarjontaa 0.7–1.9 milj.m3 verrattuna nykyisenkaltaiseen trendikehitykseen vuoteen 2030 mennessä. Puuntarjonnan lisäys mahdollistaisi Etelä-Savon skenaariokohtaiset investoinnit (0.5–1.3 milj.m3) sekä puuvirtojen kasvattamisen naapurimaakuntiin. Kone- ja kuljetuskapasiteettia pitäisi lisätä keskimäärin 36–139 koneella, jolloin henkilöstötarpeen lisäys olisi toimitusketjun alkupäähän keskimäärin 62–242 henkilöä skenaariosta riippuen. Etelä-Savon energiataseen mukainen energiakäyttö oli vuonna 2015 yhteensä 7.0 TWh, josta puupolttoaineiden osuus oli suurin 2.9 TWh (41 %). Metsähakkeen osuus Etelä-Savon energian käytöstä oli 0.8 TWh (11 %) vuonna 2015 ja sen ennakoitiin nousevan perinteisessä lämmön- ja sähköntuotannossa hieman nykyisestä, 1 TWh:iin (14 %), vuoteen 2030 mennessä. Mahdollisten maakunnallisten biojalostamojen ennakoidaan kuitenkin yli kaksinkertaistavan metsähakkeen käyttöä perinteisen käytön rinnalla. Raportin tulokset osoittivat, että puuntarjonnan ja -kysynnän lisäyksillä olisi merkittävää vaikutusta etenkin metsänomistajien ja korjuu- ja kuljetusyritysten toiminnan suotuisaan kehittymiseen Etelä-Savossa. Toisaalta puuntarjonnan ja -kysynnän lisääntyessä pitäisi kiinnittää erityistä huomiota myös ympäristöasioihin.Forestry has large expectations for economic growth and job opportunities at the region of South Savo. Forest industry investments are supposed to increase the demand for raw wood and labour force. The project aimed at producing information that supports decision making concerning forest-based bioeconomy of small-scale entrepreneurs and the entire regional economy of South Savo. This report presents the results and conclusions of the first three sub-projects. The fourth sub-project will be reported separately.Publishers versio

The content you want is available to Zendy users.

Already have an account? Click here to sign in.
Having issues? You can contact us here
Accelerating Research

Address

John Eccles House
Robert Robinson Avenue,
Oxford Science Park, Oxford
OX4 4GP, United Kingdom