Männyn- ja kuusentaimikoiden kehitys erilaisia metsänuudistamisketjuja käytettäessä

Tutkimuksessa tarkasteltiin mäntyja kuusitaimikoiden tiheyttä ja pituuskehitystä. Tutkimus perustui käytännön uudistusaloilta koko maan alueelta kerättyyn kertamittausaineistoon, joka käsitti 68 männynja 19 kuusentaimikkoa. Mänty oli uudistettu luontaisesti, kylvetty tai istutettu tuoreelle ja kuivahkolle kankaalle ja kuusi oli istutettu lehtomaiselle ja tuoreelle kankaalle. Uudistusala oli joko muokkaamaton tai muokattu äestämällä, laikuttamalla, mätästämällä tai auraamalla. Joitakin uudistusaloja oli lisäksi kulotettu. Taimikot olivat mittaushetkellä 6–34 vuotta vanhoja ja valtapituudeltaan 2–11 m. Aineistoon sovitettiin lineaarisia malleja selittämään pääpuulajin osalta sekä yksittäisen taimen pituutta, että taimikon keskija valtapituutta sekä runkolukua. Lisäksi tarkasteltiin siemenja vesasyntyisen lehtipuuston määrää. Erityisen kiinnostavia selittäviä tekijöitä olivat erilaiset muokkausmenetelmät. Keskija valtapituutta selittivät taimikon ikä, lämpösumma, pääpuulaji, uudistamismenetelmä ja kasvupaikka. Keskipituuteen ja runkoluun vaikuttivat myös erilaiset muokkausmenetelmät, mutta niillä ei ollut vaikutusta valtapituuteen. Maanmuokkaus lisäsi lehtipuuston määrää, mutta muokkausmenetelmät eivät eronneet merkitsevästi toisistaan. Yksittäisen taimen pituutta selitti syntytapa, asema muokkausjäljessä ja terveydentila. Metsikkötason mallit selittivät 48–66 % runkoluvun ja 81–87 % pituustunnusten vaihtelusta. Maanpinnan käsittelyistä kulotus, auraus ja mätästys nopeuttivat keskipituuden kehitystä äestetyn uudistusalan perustasoon verrattuna. Vesakon tiheys ei vaikuttanut merkitsevästi kasvatettavien taimien pituuskehitykseen, mutta vesakon pituus suhteessa kasvatettavan havupuun taimen pituuteen oli merkitsevä selittäjä.